Louis Poulsen Snowball riippuvalaisin antaa miellyttävää ja häikäisemätöntä hajavaloa. Himmeäksi maalatut alapinnat ja kiiltävät yläpinnat heijastavat valon hillitysti ja jakavat sen yhtenäisesti valaisimen ympärille. Varjostimien kiiltävän yläpuoli antaa valolle kauniin, säkenoivän efektin. Varjostimien himmeä alapuoli puolestaan estää valonlähteestä mahdollisesti aiheutuvaa epämukavaa kiusahäikäisyä. Tarkasti mietityt yksityiskohdat ja valon suuntautuminen korostavat kauniisti valaisimen muotoja sen ollessa päällä.
Vuonna 2025 lanseerattu uusi sävy "Dusty green" on saanut inspiraatiota Poul Henningsenin kodista, jonka seinät oli maalattu rohkeasti eri väreillä. Alunperin PH Snowball lanseerattiin aikanaan yhdessä PH 5:n ja PH Artichoken kanssa, mutta se ei tuolloin saanut jostain syystä kovinkaan suurta huomiota. Vuoden 1983 tuotekehittelyn ja uudelleenlanseerauksen myötä tilanne kuitenkin muuttui ja tuon jälkeen PH Snowball on saavuttanut suuren suosion laajasti eri maissa.
PH Snowball riippuvalaisinta pidetään Skodsborgin Adventtikirkkoon suunnitellun, taidokkaan PH Louvre valaisimen pienempänä versiona. PH Snowballissa erikokoisia varjostimia on yhteensä kahdeksan ja ne on kiinnitettyinä kolmeen pidikkeeseen. Valaisimen halkaisija on myös pienempi, kuin PH Louvressa, joka onkin tarkoitettu korkeampiin tiloihin.