STOFF Copenhagen

STOFF Copenhagen - Kauniin klassikon paluu

STOFF Copenhagen on tanskalainen yritys, joka otti uudelleentuotantoon suuren suosion 1960-luvulla saaneet Nagel kynttilänjalat. Alkuperäisten Nagel tuotteiden juuret sijoittuvat Saksaan, jossa Nagelin perhe totutteli uuteen, sota-ajan jälkeiseen elämään.

Noin 20 vuotta toisen maailmansodan jälkeen Hans Nagel tapasi arkkitehti Werner Stoffin Kölnissä. Nagel ja Stoff huomasivat pian jakavansa rakkauden kauniisiin asioihin ja laadukkaaseen muotoiluun, mikä rohkaisikin Nagelin kysymään suunnitteluapua Werneriltä.

Hans Nagel kertoi, että hän oli jumittunut Alpeilla lasketelleessaan saamaansa ideaan. Nagel oli reissullaan kaatunut hankeen ja ottanut putoamisensa vastaan kädellään. Tahattoman kaatumisen yhteydessä hänen toisen kätensä kolme sormea muodostivat mitä hienoimman kuvion hankeen ja Nagel ajatteli, että tuo muoto oli saatava taltioitua kynttilänjalkaan. Tästä alkoi Nagelin ja Wernerin yhteinen seikkailu, jonka loppu on maailmanlaajuista historiaa. 

STOFF Copenhagen valmistaa tänä päivänä kynttilänjalkoja samoilla alkuperäisillä piirrustuksilla, mitä hyödynnettiin 60-luvullakin. Näin Hans Nagelin ja Werner Stoffin unelmat ja heidän aikakautensa henki heräävät eloon ilahduttaen nykypäivän muotoilua rakastavia sukupolvia.

Lue lisää
Lue vähemmän
  • Varastossa
  • Myydyin
  • Aakkosjärjestys: A-Z
  • Aakkosjärjestys: Z-A
  • Hinta: Alhaisimmasta korkeimpaan
  • Hinta: Korkeimmasta alimpaan
  • Uusimmasta vanhimpaan
  • Vanhimmasta uusimpaan
STOFF Nagel kynttilänjalka kromi Stoff Copenhagen

STOFF Nagel kynttilänjalka kromi

45,90€ 54,00€
STOFF Nagel kruunukynttilä 12kpl valkoinen Stoff Copenhagen

STOFF Nagel kruunukynttilä 12kpl valkoinen

12,00€
STOFF Nagel kruunukynttilä 12kpl tummanpunainen Stoff Copenhagen

STOFF Nagel kruunukynttilä 12kpl tummanpunainen

12,00€
STOFF Nagel kynttilänjalka messinki - Laatukaluste

STOFF Nagel kynttilänjalka messinki

59,50€ 70,00€
STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl valkoinen - Laatukaluste

STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl valkoinen

16,00€
STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl punainen Stoff Copenhagen

STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl punainen

16,00€
STOFF Nagel kynttilänjalka musta - Laatukaluste

STOFF Nagel kynttilänjalka musta

45,90€ 54,00€
STOFF Nagel kaukosäädin - Laatukaluste

STOFF Nagel kaukosäädin

Loppuunmyyty
STOFF Nagel by Uyuni LED-kynttilä 2kpl valkoinen - Laatukaluste

STOFF Nagel by Uyuni LED-kynttilä 2kpl valkoinen

42,00€
STOFF Nagel kruunukynttilä 12kpl beige Stoff Copenhagen

STOFF Nagel kruunukynttilä 12kpl beige

12,00€
STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl vaalea laventeli - Laatukaluste

STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl vaalea laventeli

16,00€
STOFF Nagel kaukosäädin 2.0 Stoff Copenhagen

STOFF Nagel kaukosäädin 2.0

8,00€
STOFF Nagel maljakko kromi Stoff Copenhagen

STOFF Nagel maljakko kromi

31,00€
STOFF Nagel kynttilänjalka 3kpl messinki - Laatukaluste

STOFF Nagel kynttilänjalka 3kpl messinki

170,00€ 200,00€
STOFF Nagel kynttilänjalka 3kpl kromi Stoff Copenhagen

STOFF Nagel kynttilänjalka 3kpl kromi

130,90€ 154,00€
STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl vaaleanharmaa - Laatukaluste

STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl vaaleanharmaa

16,00€
STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl tumma minttu - Laatukaluste

STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl tumma minttu

16,00€
STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl latte Stoff Copenhagen

STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl latte

16,00€
STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl hiekka - Laatukaluste

STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl hiekka

16,00€
STOFF Nagel Reflect S kynttilänjalka kromi - Laatukaluste

STOFF Nagel Reflect S kynttilänjalka kromi

25,50€ 30,00€
STOFF Nagel maljakko messinki - Laatukaluste

STOFF Nagel maljakko messinki

35,00€
STOFF Nagel kynttilänjalka 3kpl musta - Laatukaluste

STOFF Nagel kynttilänjalka 3kpl musta

130,90€ 154,00€
STOFF Nagel by Uyuni LED-kynttilä 2kpl hiekka Stoff Copenhagen

STOFF Nagel by Uyuni LED-kynttilä 2kpl hiekka

42,00€
STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl tumma roosa - Laatukaluste

STOFF Nagel by Ester&Erik kynttilä 6kpl tumma roosa

16,00€
24 / 24 Tuotetta näkyvillä
false

Search