Ichendorf Milano

Ichendorf Milano - Designia kattaukseen

Elettiin 1900-luvun alkuvuosia, kun Ichendorf Milano sai alkunsa Saksassa sijaitsevassa  Quadrath-Ichendorfin kylässä lähellä Kölniä. Ajan kuvaan kuului tuolloin muotoillut lasiesineet, joilla pyrittiin vastaamaan hienostuneimpien asiakkaiden toiveisiin. Koristeellisille lasiesineille oli paljon kysyntää aina 50-luvulle saakka, jolloin alettiin puolestaan haluamaan enemmän yksinkertaisempia ja puhtaampia muotoja.

Suuri tyylinmuutos vaikutti myös Ichendorfiin yrityksenä: oli alettava suunnittelemaan nykyaikaisempia ja uudempia lasiluomuksia. Vuonna 1990 Ichendorf sijoittikin toimintansa Milanoon, jossa se tekee yhä tänä päivänäkin laajasti yhteistyötä kansainvälisten suunnittelijoiden kanssa ja valmistaa huippulaatuisia design-esineitä.

Yli satavuotisen historiansa aikana Ichendorfille on kehittynyt laajaa käsityöosaamista lasin parista. Yrityksellä on vahva ymmärrys parhaista materiaaleista ja esineiden pitkäikäisyydestä. Ichendorf Milano pyrkii jatkuvasti yhdistämään perinteet ja innovatiivisuuden sekä työstämään eloisaa kauneutta koteihin ympäri maailman. Yrityksen herkät, elegantit, kestävät ja ilahduttavat tuotteet sopivat paitsi juhlaan, mutta myös ihan arkipäiväiseen käyttöön.

Lue lisää
Lue vähemmän
  • Varastossa
  • Myydyin
  • Aakkosjärjestys: A-Z
  • Aakkosjärjestys: Z-A
  • Hinta: Alhaisimmasta korkeimpaan
  • Hinta: Korkeimmasta alimpaan
  • Uusimmasta vanhimpaan
  • Vanhimmasta uusimpaan
Ichendorf Milano Cuore lasi pinkki Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Cuore lasi pinkki

15,30€ 17,00€
Ichendorf Milano Cuore lasi punainen Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Cuore lasi punainen

15,30€ 17,00€
Ichendorf Milano Desert Plants viinilasi keltainen Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Desert Plants viinilasi keltainen

27,90€ 31,00€
Ichendorf Milano Desert Plants viinilasi vihreä Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Desert Plants viinilasi vihreä

27,90€ 31,00€
Ichendorf Milano Desert Plants viinilasi pinkki Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Desert Plants viinilasi pinkki

27,90€ 31,00€
Ichendorf Milano Luna viinikarahvi meripihka Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Luna viinikarahvi meripihka

82,80€ 92,00€
Ichendorf Milano Ice lasi 12,15€ 13,50€
Ichendorf Milano Ice lasi Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Ice lasi

12,15€ 13,50€
Ichendorf Milano Fruits and Flowers paperipaino omena meripihka Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Fruits and Flowers Omena paperipaino meripihka

18,00€ 20,00€
Ichendorf Milano Fruits and Flowers paperipaino omena meripihka Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Fruits and Flowers Omena paperipaino vihreä

18,00€ 20,00€
Ichendorf Milano Botanica Blue Flower kannu kirkas Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Botanica Blue Flower kannu kirkas

Loppuunmyyty
Ichendorf Milano Fruits and Flowers Pineapple kannu keltainen Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Fruits and Flowers Pineapple kannu keltainen

44,10€ 49,00€
Ichendorf Milano Fruits and Flowers Grape kannu kirkas Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Fruits and Flowers Grape kannu kirkas

51,30€ 57,00€
Ichendorf Milano Sonoma martinilasi Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Sonoma martinilasi

9,45€ 10,50€
Ichendorf Milano Vegetables Pepper öljypullo keltainen Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Vegetables Pepper öljypullo keltainen

23,40€ 26,00€
Ichendorf Milano Times 15min tiimalasi tummanvihreä Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Times 15min tiimalasi tummanvihreä

23,40€ 26,00€
Ichendorf Milano Decò blu juomalasi 6kpl Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Decò blu juomalasi 6kpl

63,00€ 70,00€
Ichendorf Milano Decò arlecchino juomalasi 6kpl Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Decò arlecchino juomalasi 6kpl

63,00€ 70,00€
Ichendorf Milano Marine Garden lasi kilpikonna Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Marine Garden lasi kilpikonna

16,20€ 18,00€
Ichendorf Milano Marine Garden lasi vihreä merihevonen Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Marine Garden lasi vihreä merihevonen

16,20€ 18,00€
Ichendorf Milano Marine Garden lasi sininen merihevonen Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Marine Garden lasi sininen merihevonen

16,20€ 18,00€
Ichendorf Milano Botanica kuohuviinilasi sininen Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Botanica kuohuviinilasi sininen

28,80€ 32,00€
Ichendorf Milano Botanica kuohuviinilasi pinkki Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Botanica kuohuviinilasi pinkki

28,80€ 32,00€
Ichendorf Milano Botanica kuohuviinilasi meripihka Ichendorf Milano

Ichendorf Milano Botanica kuohuviinilasi meripihka

28,80€ 32,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo vihreä tonttu

Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo vihreä tonttu

23,40€ 26,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo oranssi tonttu

Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo oranssi tonttu

23,40€ 26,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo sininen tonttu

Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo sininen tonttu

23,40€ 26,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo joulupukki/oranssi lahja

Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo joulupukki/oranssi lahja

29,70€ 33,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo joulupukki/keltainen lahja

Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo joulupukki/keltainen lahja

29,70€ 33,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo joulupukki/vihreä lahja

Ichendorf Milano Christmas Tales joulupallo joulupukki/vihreä lahja

29,70€ 33,00€
Ichendorf Milano Sweet and Candy joulupallo piparkakku

Ichendorf Milano Sweet and Candy joulupallo piparkakku

18,90€ 21,00€
Ichendorf Milano Sweet and Candy joulupallo punavihreä karkki

Ichendorf Milano Sweet and Candy joulupallo punavihreä karkki

18,90€ 21,00€
Ichendorf Milano Woodland Tales joulupallo orava

Ichendorf Milano Woodland Tales joulupallo orava

24,30€ 27,00€
Ichendorf Milano Woodland Tales joulupallo istuva karhu

Ichendorf Milano Woodland Tales joulupallo istuva karhu

21,60€ 24,00€
Ichendorf Milano Sweet and Candy rasia vihreä talo

Ichendorf Milano Sweet and Candy rasia vihreä talo

55,80€ 62,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales kynttilänjalka vihreä-pinkki

Ichendorf Milano Christmas Tales kynttilänjalka vihreä-pinkki

34,65€ 38,50€
Ichendorf Milano Christmas Tales tarjoiluastia

Ichendorf Milano Christmas Tales tarjoiluastia

68,40€ 76,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales paperipaino ruskea

Ichendorf Milano Christmas Tales paperipaino ruskea

20,70€ 23,00€
Ichendorf Milano Christmas Tales paperipaino pinkki

Ichendorf Milano Christmas Tales paperipaino pinkki

20,70€ 23,00€
48 / 86 Tuotetta näkyvillä
true

Ichendorf Milano - designia kattaukseen Elettiin 1900-luvun alkuvuosia, kun Ichendorf Milano sai alkunsa Saksassa sijaitsevassa  Quadrath-Ichendorfin kyllässä lähellä Kölniä. Ajan kuvaan kuului tuolloin muotoillut lasiesineet, joilla pyrittiin vastaamaan hienostuneimpien asiakkaiden toiveisiin. Koristeellisille lasiesineille oli paljon kysyntää aina 50-luvulle saakka, jolloin alettiin puolestaan haluamaan enemmän yksinkertaisempia ja puhtaampia muotoja.  Suuri tyylinmuutos vaikutti myös Ichendorfiin yrityksenä: oli alettava suunnittelemaan nykyaikaisempia ja uudempia lasiluomuksia. Vuonna 1990 Ichendorf sijoittikin toimintansa Milanoon, jossa se tekee laajasti yhteistyötä kansainvälisten suunnittelijoiden kanssa ja valmistaa huippulaatuisia design-esineitä. Yli satavuotisen historiansa aikana Ichendorfille on kehittynyt laajaa käsityöosaamista lasin parista. Yrityksellä on vahva ymmärrys parhaista materiaaleista ja esineiden pitkäikäisyydestä. Ichendorf Milano pyrkii jatkuvasti yhdistämään perinteet ja innovatiivisuuden sekä työstämään eloisaa kauneutta koteihin ympäri maailman. Yrityksen herkät, elegantit, kestävät ja ilahduttavat tuotteet sopivat paitsi juhlaan, mutta myös ihan arkipäiväiseen käyttöön.

Search