HAY

HAY – kestäviä ja luovia ratkaisuja 

HAY perustettiin vuonna 2002 ja jo samana vuonna sillä oli olemassa kalustemallisto. Vauhdikas alku ei näkynyt tippaakaan tuotteissa, sillä ne olivat tinkimättömän korkealaatuisia jo alusta alkaen. HAY:n vastaus alati muuttuvaan maailmaan on ajatuksia herättävät kalusteet, jotka ovat niin luovia ja kestäviä ratkaisuja arjen ongelmiin, ettei niitä tarvitse syrjäyttää. HAY katsoo suurella kunnioituksella taaksepäin tanskalaisen modernismin kulta-aikaa, jolloin laatu ja käsien taidot nostivat koko maan kansainväliseen tietoisuuteen. Ihmislähtöisyydestä kertoo tuotteiden kohtuullinen hintataso, jonka avulla tuotteet halutaan saattaa mahdollisimman monien saataville.

HAY tekee yhteistyötä alan suurimpien suunnittelijoiden sekä nuorien tulokkaiden kanssa. 2013 HAY laukaisi sisarbrändi Wrong for HAY:n. Yksinkertaisuudessaan se on tunnetun suunnittelija Sebastian Wrongin ja HAY:n hedelmällisen yhteistyön ilmentymä. Wrong suunnittelee osan HAY:n räväkimmistä tuotteista ja hakee myös brändin alle uusia, erikoisia suunnittelijoita, jotka tuoreiden näkökulmiensa kautta pitävät HAY:n alati särmikkäänä.

Lue lisää
Lue vähemmän
  • Varastossa
  • Myydyin
  • Aakkosjärjestys: A-Z
  • Aakkosjärjestys: Z-A
  • Hinta: Alhaisimmasta korkeimpaan
  • Hinta: Korkeimmasta alhaisimpaan
  • Uusimmasta vanhimpaan
  • Vanhimmasta uusimpaan
HAY riisipaperivarjostin 50cm - Laatukaluste

HAY riisipaperivarjostin 50cm

36,00€
HAY Porter talouspaperiteline tammi - Laatukaluste

HAY Porter talouspaperiteline tammi

67,00€
HAY Flare kynttilänjalka S meripihka - Laatukaluste

HAY Flare kynttilänjalka S meripihka

30,00€
HAY Slit sivupöytä teräs - Laatukaluste

HAY Slit sivupöytä teräs

536,00€
HAY Kofi 100x100 sohvapöytä tammi/ruokolasi - Laatukaluste

HAY Kofi 100x100 sohvapöytä tammi/ruokolasi

857,00€
HAY About a Stool AAS32 betoni/lakattu tammi, kromi HAY

HAY AAS32 baarituoli betoni/lakattu tammi, kromi

305,00€
HAY pyykkikori S vaaleansininen - Laatukaluste

HAY pyykkikori S vaaleansininen

40,00€
HAY Dot Tint tyyny konjakki 73,95€ 87,00€
HAY Dot Tint tyyny konjakki - Laatukaluste

HAY Dot Tint tyyny konjakki

73,95€ 87,00€
HAY Colour RE kori M puuteri - Laatukaluste

HAY Colour RE kori M puuteri

12,00€
HAY Knit pystynaulakko musta - Laatukaluste

HAY Knit pystynaulakko musta

247,00€
HAY Candy Stripe Shopper XL kestokassi laatukaluste

HAY Candy Stripe XL kestokassi sininen/oranssi

13,00€
HAY CPH20 pöytä Ø90 valkoinen laminaatti/tammi HAY

HAY CPH20 pöytä Ø90 valkoinen laminaatti/tammi

877,00€
HAY Tray pöytä 60x60 valkoinen - Laatukaluste

HAY Tray pöytä 60x60 valkoinen

264,00€
HAY W&S Soft kynttilänjalka vaaleankeltainen - Laatukaluste

HAY W&S Soft kynttilänjalka vaaleankeltainen

57,00€
HAY Rebar sohvapöytä 80x83 musta - Laatukaluste

HAY Rebar sohvapöytä 80x83 musta

877,00€
HAY Long kynttilä 6kpl tumma persikka - Laatukaluste

HAY Long kynttilä 6kpl tumma persikka

28,80€ 36,00€
HAY Indian Steel Pitcher No. 1 kannu - Laatukaluste

HAY Indian Steel Pitcher No. 1 kannu

57,00€
HAY Colour RE kori S luonnonvalkoinen - Laatukaluste

HAY Colour RE kori S luonnonvalkoinen

6,00€
HAY Soft Edge 82 baarituoli 65cm tammi - Laatukaluste

HAY Soft Edge 82 baarituoli 65cm tammi

326,00€
HAY Plica Tint tyyny musta - Laatukaluste

HAY Plica Tint tyyny musta

115,00€
HAY Dot Tint tyyny beige 73,95€ 87,00€
HAY Dot Tint tyyny beige - Laatukaluste

HAY Dot Tint tyyny beige

73,95€ 87,00€
HAY Dot Soft tyyny laivastonsininen - Laatukaluste

HAY Dot Soft tyyny laivastonsininen

98,00€
HAY W&S Chubby maljakko oliivinvihreä - Laatukaluste

HAY W&S Chubby maljakko oliivinvihreä

88,00€
HAY Porter talouspaperiteline musta - Laatukaluste

HAY Porter talouspaperiteline musta

67,00€
HAY W&S Chamber maljakko beige - Laatukaluste

HAY W&S Chamber maljakko beige

102,00€
HAY Juice maljakko vaaleansininen - Laatukaluste

HAY Juice maljakko vaaleansininen

206,00€
HAY Noc Clamp valaisin off-white - Laatukaluste

HAY Noc Clamp valaisin off-white

212,00€
HAY Hee baarituoli K65 musta - Laatukaluste

HAY Hee baarituoli K65 musta

284,00€
HAY Knit pystynaulakko toffee - Laatukaluste

HAY Knit pystynaulakko toffee

247,00€
HAY riisipaperivarjostin Ellipse - Laatukaluste

HAY riisipaperivarjostin Ellipse

67,00€
HAY Nelson Saucer Bubble valaisin M - Laatukaluste

HAY Nelson Saucer Bubble valaisin M

718,00€
HAY Slit Wood pöytä Ø45 tammi - Laatukaluste

HAY Slit Wood sohvapöytä Ø45 tammi

243,00€
HAY Slit pöytä Ø45 messinki - Laatukaluste

HAY Slit sohvapöytä Ø45 messinki

536,00€
HAY Two-Colour pöytä 160x80 vihreä/okra - Laatukaluste

HAY Two-Colour pöytä 160x80 vihreä/okra

1.342,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø120 valkoinen - Laatukaluste

HAY Loop Stand pöytä Ø120 valkoinen

991,00€
HAY AAS38 baarituoli 64cm musta/teräs HAY

HAY AAS38 baarituoli 64cm musta/teräs

357,00€
HAY CPH20 pöytä Ø120 musta linoleumi/tammi - Laatukaluste

HAY CPH20 pöytä Ø120 musta linoleumi/tammi

1.187,00€
HAY W&S Soft kynttilänjalka laventeli - Laatukaluste

HAY W&S Soft kynttilänjalka laventeli

57,00€
HAY About a Stool AAS32 musta - Laatukaluste

HAY AAS32 baarituoli musta, musta

305,00€
HAY Petit Standard tuoli ultramariininsininen - Laatukaluste

HAY Petit Standard tuoli ultramariininsininen

429,00€
HAY Loop Stand pöytä 180x87 valkoinen - Laatukaluste

HAY Loop Stand pöytä 180x87 valkoinen

857,00€
HAY J41 tuoli öljytty tammi - Laatukaluste

HAY J41 tuoli öljytty tammi

429,00€
HAY AAC12 tuoli valkoinen/lakattu tammi HAY

HAY AAC12 tuoli valkoinen/lakattu tammi

299,00€
HAY Cornet baarituoli 65cm öljytty tammi/valkoinen - Laatukaluste

HAY Cornet baarituoli 65cm öljytty tammi/valkoinen

295,00€
HAY AAS38 baarituoli 64cm valkoinen/teräs HAY

HAY AAS38 baarituoli 64cm valkoinen/teräs

357,00€
HAY johtosetti musta - Laatukaluste

HAY johtosetti musta

51,00€
HAY Plica Sprinkle tyyny sinapinkeltainen - Laatukaluste

HAY Plica Sprinkle tyyny sinapinkeltainen

115,20€ 144,00€
HAY pyykkikori L vaaleanharmaa HAY

HAY pyykkikori L vaaleanharmaa

57,00€
48 / 1001 Tuotetta näkyvillä

Search