HAY

HAY – Kestäviä ja luovia ratkaisuja

HAY perustettiin vuonna 2002 ja jo samana vuonna sillä oli olemassa kalustemallisto. Vauhdikas alku ei näkynyt tippaakaan tuotteissa, sillä ne olivat tinkimättömän korkealaatuisia jo alusta alkaen. HAY:n vastaus alati muuttuvaan maailmaan on ajatuksia herättävät kalusteet, jotka ovat niin luovia ja kestäviä ratkaisuja arjen ongelmiin, ettei niitä tarvitse syrjäyttää. HAY katsoo suurella kunnioituksella taaksepäin tanskalaisen modernismin kulta-aikaa, jolloin laatu ja käsien taidot nostivat koko maan kansainväliseen tietoisuuteen. Ihmislähtöisyydestä kertoo tuotteiden kohtuullinen hintataso, jonka avulla tuotteet halutaan saattaa mahdollisimman monien saataville.

HAY tekee yhteistyötä alan suurimpien suunnittelijoiden sekä nuorien tulokkaiden kanssa. 2013 HAY laukaisi sisarbrändi Wrong for HAY:n. Yksinkertaisuudessaan se on tunnetun suunnittelija Sebastian Wrongin ja HAY:n hedelmällisen yhteistyön ilmentymä. Wrong suunnittelee osan HAY:n räväkimmistä tuotteista ja hakee myös brändin alle uusia, erikoisia suunnittelijoita, jotka tuoreiden näkökulmiensa kautta pitävät HAY:n alati särmikkäänä.

Lue lisää
Lue vähemmän
  • Varastossa
  • Myydyin
  • Aakkosjärjestys: A-Z
  • Aakkosjärjestys: Z-A
  • Hinta: Alhaisimmasta korkeimpaan
  • Hinta: Korkeimmasta alimpaan
  • Uusimmasta vanhimpaan
  • Vanhimmasta uusimpaan
HAY CPH Deux 210 pöytä 200x75 harmaa laminaatti/harmaa - Laatukaluste

HAY CPH Deux 210 pöytä 200x75 harmaa laminaatti/harmaa

1.327,00€
HAY CPH30 pöytä 200x90 tammi/valkoinen laminaatti - Laatukaluste

HAY CPH30 pöytä 200x90 tammi/valkoinen laminaatti

1.463,00€
HAY CPH30 pöytä 200x90 tammi/musta linoleum - Laatukaluste

HAY CPH30 pöytä 200x90 tammi/musta linoleum

1.463,00€
HAY CPH30 pöytä 200x90 musta/musta linoleum - Laatukaluste

HAY CPH30 pöytä 200x90 musta/musta linoleum

1.463,00€
HAY CPH30 pöytä 200x90 lakattu tammi - Laatukaluste

HAY CPH30 pöytä 200x90 lakattu tammi

1.861,00€
HAY CPH30 jatkettava pöytä 160x80 lakattu tammi - Laatukaluste

HAY CPH30 jatkettava pöytä 160x80 lakattu tammi

2.770,00€
HAY CPH25 pöytä Ø140 valkoinen laminaatti/tammi - Laatukaluste

HAY CPH25 pöytä Ø140 valkoinen laminaatti/tammi

1.986,00€
HAY CPH25 pöytä Ø140 musta tammi - Laatukaluste

HAY CPH25 pöytä Ø140 musta tammi

2.091,00€
HAY CPH25 pöytä Ø140 musta linoleumi/tammi - Laatukaluste

HAY CPH25 pöytä Ø140 musta linoleumi/tammi

1.986,00€
HAY CPH25 pöytä Ø140 musta linoleumi - Laatukaluste

HAY CPH25 pöytä Ø140 musta linoleumi

1.986,00€
HAY CPH25 pöytä Ø140 lakattu tammi - Laatukaluste

HAY CPH25 pöytä Ø140 lakattu tammi

2.091,00€
HAY CPH20 pöytä Ø90 musta tammi - Laatukaluste

HAY CPH20 pöytä Ø90 musta tammi

1.003,00€
HAY CPH20 pöytä Ø90 musta linoleumi/tammi - Laatukaluste

HAY CPH20 pöytä Ø90 musta linoleumi/tammi

930,00€
HAY CPH20 pöytä Ø90 musta linoleumi - Laatukaluste

HAY CPH20 pöytä Ø90 musta linoleumi

930,00€
HAY CPH20 pöytä Ø90 lakattu pähkinä - Laatukaluste

HAY CPH20 pöytä Ø90 lakattu pähkinä

1.432,00€
HAY CPH20 pöytä Ø120 valkoinen laminaatti/tammi - Laatukaluste

HAY CPH20 pöytä Ø120 valkoinen laminaatti/tammi

1.254,00€
HAY CPH20 pöytä Ø120 musta tammi HAY

HAY CPH20 pöytä Ø120 musta tammi

1.327,00€
HAY CPH20 pöytä Ø120 musta linoleumi HAY

HAY CPH20 pöytä Ø120 musta linoleumi

1.254,00€
HAY CPH20 pöytä Ø120 lakattu pähkinä - Laatukaluste

HAY CPH20 pöytä Ø120 lakattu pähkinä

1.756,00€
HAY Passerelle työpöytä 140x65 tammi/burgundi - Laatukaluste

HAY Passerelle työpöytä 140x65 tammi/burgundi

1.724,00€
HAY Passerelle työpöytä 140x65 pähkinä/musta - Laatukaluste

HAY Passerelle työpöytä 140x65 pähkinä/musta

1.871,00€
HAY Passerelle työpöytä 140x65 musta/musta - Laatukaluste

HAY Passerelle työpöytä 140x65 musta/musta

1.724,00€
HAY Passerelle pöytä 160x85 tammi/harmaa laminaatti - Laatukaluste

HAY Passerelle pöytä 160x85 tammi/harmaa laminaatti

2.038,00€
HAY Weekday pöytä 230x83 tummansininen - Laatukaluste

HAY Weekday pöytä 230x83 tummansininen

1.411,00€
HAY Weekday pöytä 230x83 oliivinvihreä - Laatukaluste

HAY Weekday pöytä 230x83 oliivinvihreä

1.411,00€
HAY Weekday pöytä 230x83 mänty - Laatukaluste

HAY Weekday pöytä 230x83 mänty

1.411,00€
HAY Crate sivupöytä valkoinen - Laatukaluste

HAY Crate sivupöytä valkoinen

288,00€
HAY Crate sivupöytä musta - Laatukaluste

HAY Crate sivupöytä musta

288,00€
HAY Crate sivupöytä greige - Laatukaluste

HAY Crate sivupöytä greige

288,00€
HAY Weekday pöytä 180x66 tummansininen - Laatukaluste

HAY Weekday pöytä 180x66 tummansininen

972,00€
HAY Weekday pöytä 180x66 mänty - Laatukaluste

HAY Weekday pöytä 180x66 mänty

972,00€
HAY Crate sivupöytä punainen - Laatukaluste

HAY Crate sivupöytä punainen

288,00€
HAY Crate sohvapöytä 75x75 cm greige HAY

HAY Crate sohvapöytä 75x75 cm greige

344,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø105 musta/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä Ø105 musta/tammi

940,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø105 valkoinen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä Ø105 valkoinen/tammi

940,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø105 punainen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä Ø105 punainen/tammi

940,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø105 sininen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä Ø105 sininen/tammi

940,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø120 sininen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä Ø120 sininen/tammi

1.013,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø120 punainen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä Ø120 punainen/tammi

1.013,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø120 musta/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä Ø120 musta/tammi

1.013,00€
HAY Loop Stand pöytä Ø120 valkoinen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä Ø120 valkoinen/tammi

1.013,00€
HAY Loop Stand pöytä 160x77 musta/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä 160x77 musta/tammi

857,00€
HAY Loop Stand pöytä 160x77 valkoinen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä 160x77 valkoinen/tammi

857,00€
HAY Loop Stand pöytä 180x87 musta/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä 180x87 musta/tammi

898,00€
HAY Loop Stand pöytä 180x87 valkoinen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä 180x87 valkoinen/tammi

898,00€
HAY Loop Stand pöytä 200x92 valkoinen/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä 200x92 valkoinen/tammi

972,00€
HAY Loop Stand pöytä 200x92 musta/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä 200x92 musta/tammi

972,00€
HAY Loop Stand pöytä 250x92 musta/tammi HAY

HAY Loop Stand pöytä 250x92 musta/tammi

1.338,00€
48 / 172 Tuotetta näkyvillä
false

Search